lauantai 1. helmikuuta 2014

AHISTUKSESTA ILOON



                                                                                Eihän näitä raaskinut heittää pois. Leikkasin ja laitoin uusiksi.

Takana vaiherikas viikko, tunneskaala ahistavasta alhosta taivaiseen iloon.Niissä nousuissa olikin  ihanaa ajella töistä kotiin aurinkoisissa maisemissa ja tunnelmissa. Parin kuukauden aikana olen saanut hyvän työtuntuman ja näkemyksen asioiden tolasta. Saanut tutustua  eri yhteistyötahojen kannustaviin ja iloisiin ihmisiin. Tuntuu hyvältä!



Kotiin palatessa oli mies jo kerinnyt siivoukset huolehtia, aah.Lepäiltyämme tovin  läksimme viikonlopun kauppareissulle.



                                               Kävimme kalatiskin kautta ja illalla  herkuteltiin miehen loihtimilla  lohimedaljongeilla.



Television ohjelma-anti on kyllä aika ankeaa ja moneen kertaan kierrätettyä.Samaa seikkaa ruoti Erkki Hanni tänään Keparissa, mainiossa  kolumnissaan Mäkihyppyä Puheelta.


Onneksi on internetyhteyksin varustettu TV, josta voi valita mieleistään ohjelmaa. Mies meillä kylläkin TV:n kapuloita säätää, mutta onneksi musiikkimieltymyksemme menevät yleensä yksiin.

UPEAA


19 kommenttia:

  1. Voi sua onnellista, kun siivoukset on tehty kotona!
    Mies tilasi tälle päivälle pizzoja, joten niitä tässä aloitellaan leipomaan.
    Lunta leijailee hiljalleen ja on ihania helmikuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä miehelle kiitollinen (ja edesmenneelle anopille ;)!
      Meilläkin pizzapv, otin pakkasesta, juuri syötiin.
      Illalla leivon verileipää, että voin tehdä pökkyröpaistia :)
      Täällä myös lumi leijailee, sakeaan. Mukava viettää näissä oloissa viikonloppua.
      Kiitos! Hyvää helmikuuta sinullekin!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Säikähdin jo otsikosta, että kaipaat päästä jo taivaiseen iloon:D On muuten hauskasti laitetut tulppaanit, miten keksitkin! Niistä riittää kyllä iloa pitkäksi aikaa.

    Nettiin yhdistetty televisio tai telkkarin nettiyhteys on ollut pitkään unelmani, nyt niitä siis jo on. Siinä on järkeä. Samoin kun siinä, että tv-ohjelmia voi katsoa tietokoneelta. Kauan on mennyt kehittelyssä eikä ole monen saatavilla vieläkkään.

    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, jos säikäytystä aiheutin. Otsikkoa pähkäilin, kun siskonkin toipuminen sydänleikkauksesta on niin hitaasti edennyt. Vaan etenee kyllä. Ei, ei todellakaan mitään epätoivia minkään suhteen, että taivaaseen tahtoisin täältä :)

      Eikös, pitihän noista vielä saada nauttia ja tuossa ovat näkyvästi esillä.
      Tällaiset televisiot ovat tosi kivoja, mutta aika avuton olen iden käytössä. Meillä mies on jatkuvasti muuttamassa ja kehittämäsä näitä systeemejä, että en perässä pysy. Vaan kovasti kuitenkin nautin annista.

      Kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista
  4. Minä jo hieman ensin otsikkoasi säikähdin, mutta olinpa onneksi väärässä.
    Pökkyräpaistia, voiko parempaa ollakkaan, melkein tunnen tuoksun nenässäni, kun muistelen äitini aikoinaan tuoreesta verestä leipomia veripalttuja (verileipiä) ja niistä valmistettua pökkyräpaistia. Mikä ihanuus jo pelkkä sana "pökkyräpaisti".
    Hyvää viikonloppua sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen otsikon aiheuttamaa säikähystä. Arvelin itsekin sen muotoilua siskon tilanteen huomioonottaen.
      Ihanasti pökkyräpaistiaihetta käsittelet :) Siskon tyttö facebookissa kysyi pökkyräpaistin reseptiä. Siitä sitten kehkeytyi keskustelua ja innostus tuumasta toimeen. Sain illalla pari pökkyrä/verilimppua leivotuksi. Ja aivan mahtaa se tuoksu, mitä itsekin kuvailit äitisi leipomuksista. Maku myös mahtavaa!

      Kiitos, sitä saamaa sinne!

      Poista
  5. Voi Rita tuota sun otsikkoasi...anteeksi nyt, naura täällä silmät vettä valuen: You made my day!

    Teillä on kalaa jo useammin kuin meillä. Olisit nyt saman tien antanut reseptin lohimedaljonkeihin.

    Tuo Upeaa oli todellakin upeaa.

    Mukavaa viikonloppua sinä mahdoton nainen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Saa nauraa Leena. Olen otsikoiden suhteen tosi surkea tai sitten kirjoitan otsikon vierestä. Aikoinaan olin aika ahkera mielipidekirjoittaja ja koska mielipidekonttorin toimittaja osasi aina niin osuvasti valita kirjoittamaani oikean otsikon, joka vain terävöitti kirjoitustani, aloin jättää otsikot hänelle. :) Taivaiseen kuulostaa vähemmän hurkaalta kuin taivaalliseen. Ja saipa otsikko liikkeelle, tarkistin kävijämäärän kasvun, hih.

    Totta! Medaljongit paistetaan voissa (tietenkin), mausteeksi suolaa ja sitruunapippuria.

    Eikös vain ollutkin upeaa!

    Kiitos, sitä samaa sinulle, mahdottomammalle naiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ethän vain loukkaantunut kun olit ensimmäisen kommenttisi poistanut;) Minä siis tarkoitin, että tuo on hyvällä tavalla herättävä. En ole nökönuuka miten käytetään tällaisia sanoja. Minä otin tämän niin, että sulla pitää olle hyvä huumorintaju. Olen aivan saletti, että kävijämäärän tuli piikki!

      Muuten sama kuin meillä, paitsi että emma paista oikein koskana mitään. Kaikki uunissa tai mieluiten grillissä. Grilliruokaa ei voita mikään.

      Oli se!

      Juu, kiitos, tiedän, että olen pahimmillani eli parhaimmillani vieläkin mahdottomampi!

      Poista
  7. Loihditpa ihanan tulppaanikimpun. Eli vanhatkin voi kukoistaa ihanasti, kun vain oikein asettelee ja kohtelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus vaan syntyy :)
      Siihen on opetettu, että kuihtuneet kukat pitää heittää joutuin pois ja vaihtaa uusiin.
      Mutta tosiaan, niissä vanhoissa kuihtuneissa on oma kauneutensa ja sopivat oikein arkeen.

      Poista
  8. Mukava työ oin parasta mitä voi toivoa ja se tuntuukin taivaalliselta.
    Samoin on mukava tulla siivotttuun kotiin ja vain nauttia kodista ja läheisistä.
    Nämä ovat niitä onnen palasia, joista onnellisuus muodostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä,työn luonteeseen kuuluu välillä voimia ja kärsivällisyyttä koettelevien ongelmien ratkominen ja sitten kun niistä selviää tuntuu taivaaliselta. Onnen palasista koostuu kyllä, mm saapua valmiiksi siivottuun kotiin.

      Poista
  9. Voi kuinka kaunis kimppu!

    Internetyhteyksin varustettu TV olisi juhlaa. Minä etsin katseltavaa areenasta, silloin kun mitään ei tahdo löytyä ja kuitenkin jotakin haluaisi katsella. Monesti löytyykin joku silmien ohi vilahtanut kulttuurijuttu tai dokumentti...

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja helmikuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö vain!
      Juuri näin, tekee tv:n katselusta paljon monipuolisemman ja kiinnostavamman tällaine internetyhteyksin varustettu!

      Kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista